Uusi maksahoitajan täydennyskoulutus vastaa sekä hoitohenkilökunnan että sairastuneiden tarpeisiin. Munuais- ja maksaliitto on ollut alusta alkaen vahvasti mukana koulutuksen suunnittelussa hoitohenkilökunnan kanssa.
Maksahoitajien täydennyskoulutus on käynnistynyt
Lue koko artikkeli
Liiton uudet kotisivut
Liiton uudistetut kotisivut on avattu. Sivuilla on vuosittain yli 260 000 kävijää.
Muutos Kelan matkakorvauksen kilometrisääntöön
Kela on muuttanut sääntöjään oman auton käyttämisestä terveydenhuoltoon tehdyistä matkoista. Jos matka on alle 200 kilometriä, lääkärintodistusta ei enää tarvita.
Sosiaaliturvaopas on päivitetty vuodelle 2024
Järjestöjen sosiaaliturvaopas on päivitetty. Opas tarjoaa selkeää ja ajantasaista tietoa sosiaaliturvan, palvelujärjestelmän ja muiden tukimuotojen kiemuroista. Järjestöjen sosiaaliturvaopas on ilmestynyt jo 15 vuotta.
Munuaiskorvaushoidossa olevat aiempaa ikääntyneempiä
Munuaiskorvaushoidossa olevien määrä kääntyi ensimmäistä kertaa laskuun vuonna 2022, selviää Suomen munuaistautirekisterin uudesta vuosiraportista. Munuaisensiirtolistalle pääsy on nopeutunut ja kolmen kuukauden sisällä siirron saaneiden osuus on kasvanut.
Uusi laki potilas- ja sosiaaliasiavastaavien toiminnasta voimaan
Vuoden alussa on otettu käyttöön aiempien potilasasiamies- ja sosiaaliasiamies-nimikkeiden sijaan nimikkeet potilasasiavastaava ja sosiaaliasiavastaava.