Kesän Elinehto on ilmestynyt
Leevillä todettiin kolmekuisena sappitieatresia ja 16-vuotiaana hänelle tehtiin maksansiirto. Vaikka sairaus on kehystänyt koko Leevin elämää, elämä on ollut paljon muutakin. Leevillä todettiin kolmekuisena sappitieatresia ja 16-vuotiaana hänelle tehtiin maksansiirto. Vaikka sairaus on kehystänyt koko Leevin elämää, elämä on ollut paljon muutakin. Vanhemmat Maarit ja Sami toivovat pitkäaikaissairaan lapsen vanhemmille voimaa keskittyä myönteisiin asioihin, olla hetkessä ja pelkäämättä tulevaa. Vertaistuesta löytää voimaa antavaa ymmärrystä ja sen äärelle kannattaa hakeutua.
Aktiiviurheilija Jyrki on jatkanut lumilautailua munuaisensiirron jälkeen. Tänä vuonna hän voitti kultaa elinsiirtourheilun talvilajien MM-kisoissa. Kun Auli alkoi oireilla ja sairastui, selvisi pian, että hänellä on kirroottinen maksa ja puolet hänen maksastaan on tuhoutunut. Tiedon sulattelu vaati aikaa ja sopeutumista
Lasten vaikeiden maksasairauksien keskitetyllä hoidolla saadaan parempia tuloksia ja elämänlaatua. Yhä useampi lapsi selviää aikuisikään ilman maksansiirtoa. Kasvikset sisältävät runsaasti kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita. Painoonsa nähden ne sisältävät vain vähän energiaa, joten ne ovat avuksi myös painonhallinnassa. Kasvikset ovat tärkeitä myös munuaisten vajaatoimintaa sairastavalle.