Yhä useamman suomalaisen maksa kärsii alkoholista
Maaseudun tulevaisuudessa julkaistiin maanantaina 19.5. Munuais- ja maksaliiton ja ALKOn mielipidekirjoitus alkoholihaitoista.
Arviolta 200 000 suomalaisella on alkoholista johtuva maksasairaus. Kuolleisuus on Suomessa Euroopan korkeinta – joka viides työikäinen mies menehtyy maksasairauteen. Lähes 90 % maksakirrooseista on alkoholin aiheuttamia ja sairastuneet ovat yhä nuorempia. Yli puolet tapauksista todetaan vasta äkillisten sairaalahoitoa vaativien komplikaatioiden yhteydessä.
Alkoholi ei ole tavallinen kulutustuote, vaan se aiheuttaa haittoja sekä merkittäviä lisäkustannuksia sosiaali- ja terveyspalveluille. Alkoholimaksasairaudet näkyvät päivystyksien potilasmäärissä ja kustannuksissa. Alkoholin riskikäyttö on yleistä, vaikka kokonaiskulutus on laskenut. Maksaterveyden näkökulmasta pelkästään riskikäyttäjät eivät ole ongelma, sillä maksavaurion riski kasvaa jo, kun alkoholinkulutus on yli 2,5 annosta vuorokaudessa.
Suomen hallituksen tavoitteena on vähentää kansansairauksia vaikuttamalla riskitekijöihin kuten alkoholinkäyttöön. Ennaltaehkäisy onkin haittojen hoitamista kustannustehokkaampaa. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan parhaat keinot alkoholihaittojen ehkäisemiseksi ovat saatavuuden, hinnan ja mainonnan rajoittaminen, jotka ovat myös parhaita keinoja ennaltaehkäistä alkoholista johtuvia maksasairauksia. Alkoholin saatavuuden parantaminen tutkitusti lisää kulutusta ja sitä myöten haittoja, kuten todetaan myös selvityksessä viinien myynnin laajentamisen vaikutuksista.
Munuais- ja maksaliiton artikkelit maksaterveydestä ovat Alkon verkkosivuston vastuullisuussisältöjen luetuimpia. Tämä kertoo siitä, että suomalaiset ovat kiinnostuneita maksaterveydestään. Eikä ihme, sillä maksasairaudet ovat muodostumassa uudeksi kansantaudiksi. Siksi nyt on panostettava maksasairauksien ennaltaehkäisyyn ja tietoisuuden lisäämiseen maksaterveyteen vaikuttavista elintavoista.
Sari Högström, toiminnanjohtaja, Munuais- ja maksaliitto
Tarja Teitto-Tuckett, asiantuntija, Munuais- ja maksaliitto
Laura Kvissberg, vastuullisuuspäällikkö, Alko