Siirry sisältöön

Vyöruusu- ja vesirokkorokotteet saatava kansalliseen rokotusohjelmaan

Munuais- ja maksaliitto on antanut lausunnon kansallisen rokotusohjelman täydentämisestä. Liiton mukaan vyöruusurokote olisi tarjottava elinsiirron saaneille. Rokottamisella voidaan tehokkaasti ehkäistä vyöruusua ja sen komplikaatioita.

Liitto on antanut lausunnon luonnoksesta sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi rokotuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta (VN/16216/2026).

Asetusluonnoksessa ehdotetaan kansallista rokotusohjelmaa täydennettäväksi siten, että jatkossa vesirokkorokotusta tarjottaisiin kaikille aikuisille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet kahta annosta vesirokkorokotetta. Lisäksi kansallista rokotusohjelmaa täydennettäisiin siten, että 1.2.2027 alkaen tarjottaisiin vyöruusurokotusta henkilöille, joille on tehty elin- tai kantasolusiirto tai jotka sairastavat hematologista syöpää.

Munuais- ja maksaliitto kannattaa kansallisen rokotusohjelman täydentämistä siten, että vyöruusurokotusta tarjottaisiin henkilöille, joille on tehty elinsiirto. Liitto katsoo tämän olevan sekä terveydellisesti että taloudellisesti perusteltua ja mahdollistavan kaikkein haavoittuvimpien ryhmien suojaamisen. Rokottamisella voidaan tehokkaasti ehkäistä vyöruusua ja sen komplikaatioita sekä vähentää niistä aiheutuvia lääkärikäyntejä, sairaalahoitojaksoja ja lääkekustannuksia.

Elinsiirron saaneilla henkilöillä on suurentunut riski sairastua vyöruusuun. Lisäksi tauti on heillä usein pitkäkestoisempi ja vaikeaoireisempi kuin immunokompetenteilla. Ei-elävän vyöruusurokotteen on katsottu olevan turvallinen myös immuunipuutteisille henkilöille, kuten elinsiirron saaneille, ja sen suojateho on korkea. Taudin välttäminen vähentää merkittävästi muun muassa kipua, toimintakyvyn heikkenemistä ja sairauspoissaoloja.

Vyöruusurokotteen korkea hinta voi muodostaa merkittävän esteen sen ottamiselle. Rokotteen lisääminen kansalliseen rokotusohjelmaan edistäisi terveyden tasa-arvoa varmistamalla, että rokote on kaikkien elinsiirron saaneiden saatavilla heidän taloudellisesta tilanteestaan riippumatta.