Siirry sisältöön

Liitto lausui terveydenhuollon asiakasmaksujen muutosesityksestä

Terveydenhuollon maksuihin on esitetty muutoksia ja korotuksia. Liitto vastustaa ehdotuksia, koska ne lisäisivät sairastuneiden maksutaakkaa merkittävästi. Lisäksi ne voivat johtaa tutkimusten ja diagnoosien viivästymiseen sekä puutteelliseen sairauden seurantaan.

Liitto on antanut lausunnon hallituksen esityksestä, jonka tarkoituksena on säätää uudesta erityistutkimusmaksusta, leikkaus- ja toimenpidemaksusta, lääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen maksusta ja vainajan säilyttämisestä perittävästä maksusta. Asetuksella säädettäisiin lisäksi uusien maksujen enimmäismääristä ja indeksitarkistuksista. Asetuksella korotettaisiin terveyskeskusmaksuja 20 prosentilla ja poliklinikkamaksua ja hammashoidon maksuja 10 prosentilla. Päiväkirurgian maksu olisi 10 prosenttia korkeampi kuin nykyinen päiväkirurgian maksu. Lait tulisivat voimaan 1.1.2027.

Liitto toteaa lausunnossaan vastustavansa ehdotettuja muutoksia. Liitto perustelee kantaansa sillä, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismääriä on korotettu merkittävästi viime vuosina. Nyt ehdotetut asiakasmaksujen enimmäiseuromäärät sekä uudet maksut tulisivat olemaan kohtuuttomat useille palveluja tarvitsevista. Muutokset lisäisivät eriarvoisuutta ja siirtäisivät palvelut entistä useampien potilaiden ulottumattomiin.

Asiakasmaksujen kohtuullisuutta tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon, että sairastuneiden taloutta kuormittavat lisäksi lääkeostot ja terveydenhuoltoon tehtyjen matkojen kustannukset sekä jo aiemmin sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset. Erityisesti alkuvuodesta yksikin poliklinikkamaksu saattaa nykyisellä asiakasmaksutasolla olla liikaa. Edellä mainittujen lisäksi lääkärinlausunnoista aiheutuu sairastuneelle vuosittain jopa satojen eurojen kustannukset.

Asiakasmaksuja maksavat enemmän paljon sairastavat, jotka usein kuuluvat pienituloisiin. He myös maksavat palveluista suurituloisia enemmän suhteessa tuloihinsa. Ulosottoon meni vuonna 2025 noin 507 000 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Osa pienituloisista jättää palveluita käyttämättä tai tinkii ruuasta tai lääkkeistä asiakasmaksujen vuoksi. Liiton huhtikuussa 2026 tekemään kyselyyn vastanneista 22 % (n=156) oli jättänyt hakeutumatta lääkärin tai hoitajan vastaanotolle korkeiden asiakasmaksujen vuoksi. Vastaajista 19 % oli jättänyt ostamatta lääkärin määräämiä lääkkeitä rahavaikeuksien vuoksi. Tämä ei ole yksilön eikä yhteiskunnan etu.

Liitto vetoaa, että hyvinvointialueet velvoitettaisiin huojentamaan tarvittaessa terveydenhuollon tasasuuruisia maksuja. Tällä hetkellä kyseisten maksujen alentaminen tai perimättä jättäminen on hyvinvointialueille vapaaehtoista.

Liitto muistuttaa lausunnossaan, että perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Asiakkaan taloudellinen asema ei voi olla esteenä palvelujen saamiselle, eivätkä asiakasmaksut saa siirtää palveluja niitä tarvitsevien tavoittamattomiin.