Maksasairauksien tunnistaminen ja seuranta on puutteellista – Yhtenäistä kansallista toimintamallia ja ohjausta ei ole

Munuais- ja maksaliiton kevään 2025 aikana toteuttaman kyselytutkimuksen tulokset viittaavat tiedon ja koulutuksen puutteisiin perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa. Kysely kartoitti hyvinvointialueiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja päättäjien näkemyksiä siitä, miten maksatautien varhainen tunnistaminen, seuranta ja potilasohjaus toteutuu alueilla. Tuloksista nousee selkeä tarve: osaamista maksasairauksien varhaisesta tunnistamisesta ja diagnostiikasta tulisi parantaa. Ongelma on myös sairauksien tunnistamisessa vasta myöhäisessä vaiheessa.

– Kirroosipotilaat ovat usein pitkään oireettomia, minkä takia tauti havaitaan tyypillisesti vasta myöhäisessä vaiheessa, kun hoitomahdollisuudet ovat jo rajalliset. Tautia tulisi osata etsiä aktiivisesti. Pelkkä oireisiin perustuva lähestymistapa ei riitä, gastroenterologian erikoislääkäri, LT, dosentti Fredrik Åberg HUS Vatsakeskuksesta tähdentää.

Vain pieni osa, neljä prosenttia, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lääkäreistä vastasi, että heidän alueellaan olisi selkeä ohjeisto tai potilaan hoitoketju rasvamaksan diagnosointiin ja hoitoon. On kuitenkin tärkeää, että hoitoketjut ja diagnosointiohjeistukset olisivat yhtenäisiä, jotta rasvamaksa ja muut maksasairaudet tunnistettaisiin ja hoidettaisiin systemaattisemmin.

– Tällä hetkellä useat maksasairauteen sairastuneet kokevat, että he eivät perusterveydenhuollon käynnin jälkeen tiedä, miten esimerkiksi rasvamaksa- tai maksakirroosidiagnoosin seuranta jatkuu, jolloin on vaikeaa sitoutua sairauden omahoitoon ja elintapamuutoksiin, Munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari Högström sanoo.

Lieviä rasvamaksatapauksia hoidetaan vastanneiden lääkärien mukaan eniten elintapaohjauksella, mutta jatkotutkimuksiin ohjaaminen on vähäistä, erityisesti perusterveydenhuollossa. Suuri osa, 67 prosenttia, lääkäreistä lähettää lievän rasvamaksadiagnoosin saaneen elintapaohjaukseen sairaanhoitajalle, mutta harvassa paikassa sairaanhoitajalla on aikaresurssia tai valmiuksia kattavaan elintapamuutoksen ohjaukseen.

– Kysymys kuuluukin, että kuka tästä ottaa terveydenhuollossa ja hyvinvointialueilla koppia. Mikä on se taho, joka huolehtii elintapaohjauksesta ja vastaa sen lisääntyneeseen tarpeeseen, Munuais- ja maksaliiton maksa-asiantuntija Tarja Teitto-Tuckett kysyy.

Huoli jaetaan myös hyvinvointialueilla.

Kyselytutkimukseen vastasi 104 henkilöä eri puolilta Suomea. Vastanneista oli perusterveydenhuollon lääkäreitä 36 prosenttia, erikoissairaanhoidon lääkäreitä 19 prosenttia, muita terveydenhuollosta vastaavia 16 prosenttia ja hyvinvointialueen päättäjiä 29 prosenttia.

– On huomionarvoista, että kyselyyn vastasi loppuun saakka kohderyhmän laajuuteen nähden suhteellisen harva. Vastanneiden lisäksi lähes sata henkilöä aloitti kyselyyn vastaamisen, mutta jätti sen kesken. Vastaamattomuus on hämmentävää, mutta se osaltaan vahvistaa tulkintaamme siitä, että toimintamallit ovat hyvinvointialueilla vielä jäsentymättömiä ja valmiudet puutteellisia, Teitto-Tuckett sanoo.

Maksasairaudet tunnistetaan vastaajien keskuudessa merkittäväksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi. 79 prosenttia kyselyn vastaajista kannattaa rasvamaksan ja 65 prosenttia maksakirroosin lisäämistä kansantaudeiksi.

– Varhaista tunnistamista voisi parhaiten edistää koulutuksen lisäämisen ohella laatimalla kansallinen maksasairauksien varhaisen tunnistamisen strategia. Olisi myös tärkeää, että rasvamaksa ja maksakirroosi lisätään THL:n kansantautilistalle, jotta niiden yhteiskunnallinen merkitys ja sairauksien oikea-aikaisen hoidon kustannusvaikutukset huomioitaisiin paremmin, Högström toteaa.

Kyselyn tulokset julkaistaan 16.5. Pikkuparlamentissa terveydenhuollon ammattilaisille ja päättäjille suunnatussa tieto- ja keskustelutilaisuudessa.

Kyselyn toteuttamista ovat tukeneet Boehringer Ingelheim, Norgine, Novo Nordisk, ALKO ja ELPA.