Ei tehdä tästä numeroa
Viimeksi Riku, 45, mietti munuaistaan kontatessaan saunan lauteiden alla siivomassa. Hän sai toukokuun alkupuolella munuaisen isältään Ristolta. Siirretty munuainen ei itsessään tunne mitään, mutta vatsalihakset eivät vielä ole täysin kunnossa ja leikkaushaava muistutti itsestään.
Vuonna 2010 pitkään jatkunut huono olo sai Rikun hakemaan apua paikalliselta terveysasemalta. Kun Somac-kuuri ei parantanut oloa, alettiin huonovointisuuden syytä tutkia. Munuaiskokeiden tulosten jälkeen Riku sai lähetteen erikoissairaanhoitoon.
Ennen kutsua nefrologille Riku ehti hakeutua vielä päivystykseenkin voinnin huonotessa. Munuaisten toimintaa mittaava kreatiniiniarvo ei ollut kovinkaan korkea, mutta verenpaine oli, 190/110. Siltä matkalta mukaan jäivät verenpainelääkkeet.
Riku pääsi kohtuullisen nopeasti nefrologian poliklinikalle. Munuaisten koepalasta eli biopsiasta todettiin, että hänellä on IgA-nefropatia.
IgA-nefropatia on maailman yleisin primaarinen glomerulonefriitti eli munuaiskerästulehdus. Sairaus voi puhjeta missä iässä hyvänsä, mutta useimmiten se todetaan nuorilla aikuisilla. Tautia esiintyy miehillä jonkin verran useammin kuin naisilla. IgA-nefropatiassa elimistö käynnistää vasta-ainetuotannon ja vereen syntyy sakkautumia, jotka kerääntyvät munuaiskeräsiin. Munuaiset vaurioituvat ja niiden toimintakyky heikkenee hiljalleen. Sairaus etenee yleensä hitaasti. Sairastuneista 20–30 prosentilla munuaisten toiminta heikkenee parinkymmenen vuoden seurannassa niin paljon, että on aloitettava munuaisten toimintaa korvaavaa dialyysihoito.
Sopiva ikäero
Voimakkaan kortisonikurin jälkeen munuaisten vajaatoiminnan hoitoa jatkettiin verenpainelähtöisesti. Rikun siirtyi Laakson sairaalan sisätautien konsultaatiopoliklinikalle. Sairauden lyhyitä aktivoitumisia seurasi pitkä tasainen vaihe. Ajan kuluessa taantuman jälkeen ei enää tullutkaan tasaantumista vaan munuaisten toiminta alkoi heiketä. Kun krea alkoi nousta ja GFR pudota, Riku sai uuden lähetteen erikoissairaanhoitoon vuonna 2021.
Dialyysihoidoista ja munuaisensiirrosta oli puhuttu jo alusta alkaen, joten Riku oli saanut aikaa tottua ajatukseen. Lääkäri kehotti keskustelemaan lähisukulaisten kanssa mahdollisesta omaisluovutuksesta ja lokakuussa Riku antoi isälleen luvan kertoa tilanteesta Lohjalla asuville sukulaisilleen ja kysellä, löytyisikö joltain innokkuutta luovuttaa toinen munuaisensa.
Alun perin luovuttajaksi suunniteltiin Rikun siskoa. Hän asuu Kanadassa, joten järjestelyt olisivat olleet haastavia. Niinpä luovuttajaksi valikoitui Rikun isä.
– Ajattelin, että minulla ei ole mitään sairauksia, jotka estäisivät luovuttajan. Ajatus luovutuksesta tuntui luontevalta, ja luotin suomalaiseen sairaanhoitoon, Risto kertoo.
– Olen itse yrittänyt olla tilanteessa neutraali. Annoin isälle vain elävien luovuttajien koordinaattorin puhelinnumeron, Riku kertoo.
Risto epäili olevansa liian vanha. Hän on 67-vuotias ja ikäeroa Rikuun on 22 vuotta. Lääkäri kuitenkin sanoi, että hän on juuri sopivan ikäinen: Ristolle ei ehdi enää tulla ongelmia, vaikka hänellä on vain yksi munuainen, ja Rikulla siirretty munuainen voi kestää pitkään. Toisaalta Risto oli aina ollut terve, ja luovutustutkimusten jälkeen todistetustikin terve. Hän ei ollut koskaan ollut aiemmin sairaalassa ja jopa syntynytkin kotona.
Alun perin leikkausta suunniteltiin syksyksi 2022, mutta Ristolta löytyi munuaiskivi, joka piti poistaa. Kivi piti saada pois kokonaisena, jotta siitä voitiin ottaa näyte. Marraskuussa selvisi, että munuaiskivi oli harmiton ja tutkimukset voisivat jatkua. Risto voisi luovuttaa Rikulle munuaisen, josta kivi oli poistettu.
– Jossakin vaiheessa laskin, että kaikkiaan oli tehty jo 50 tutkimusta. Lopetin laskemisen siihen, Risto kertoo.
Työssä koko dialyysivaiheen ajan
Rikun sairaus pysyi loppumetreille saakka hyvin kontrollissa. Vaikka isän tutkimukset venyivät, ei Rikulla ollut ongelmia odottaa. GFR-arvo pysyi 12–14 tasolla. Tämän vuoden tammikuussa kuitenkin todettiin, että munuaisten vajaatoiminta etenee ja siirtoleikkaukseen pääsy siirtyy. Oli aloitettava valmistelut dialyysin käynnistämiseksi.
Rikun hoitomuodoksi suunniteltiin ensin vatsakalvodialyysiä, kunnes selvisi, että isä sopii luovuttajaksi. Leikkauspäiväksi päätettiin 10.5. Samalla vaihtuivat Rikun suunnitelmat. Hänelle asennettiin väliaikainen dialyysikatetri rintaan. Tämä myös sen takia, että Rikun tiedettiin tarvitsevan ennen siirtoleikkausta plasmanvaihtoja, koska hän oli munuaisen luovuttajan kanssa ABOi-veriryhmäepäsopiva. Plasmanvaihto muistuttaa dialyysihoitoa. Siinäkin veri kierrätetään koneen kautta, mutta kuona-aineiden sijaan verestä poistetaan haitalliset veriryhmävasta-aineet. Tämän yhteydessä verestä poistuu myös hyödyllisiä aineita, jotka korvataan korvausnesteellä.
Dialyysikatetri asennettiin helmikuun lopussa ja maaliskuun puolessa välissä aloitettiin dialyysi. Hoito tehtiin ensin dialyysikeskus Deltassa Meilahdessa. Riku oli yleensä hoidossa illalla kolme kertaa viikossa. Kun hoidot alkoivat sujua, hän siirtyi Kirurgisen sairaalan dialyysiin.
Riku oli töissä koko dialyysivaiheen ajan. Hän on ammatiltaan arkkitehti. Riku pystyi tekemään aamupäivät töitä ennen kuin meni illaksi dialyysiin. Vointi alkoi kuitenkin loppuvaiheessa olla jo huono. Riku oli tosi väsynyt, hän ei jaksanut mitään ja jalat kramppasivat usein.
– Dialyysistä ja munuaisensiirrosta alettiin puhua jo aika alkuvaiheessa, ja etsin itse tietoa aktiivisesti. Lisäksi minulla sattui olemaan työkaveri, joka oli ollut dialyysissä vuosia ja saanut siirron. Hänen kanssaan pystyin puhumaan aiheesta. Tiesin siis, että ei ole syytä huoleen, dialyysistä ja munuaisensiirrosta selviää, Riku kertoo.
Lyhyenkin dialyysivaiheen aikana Riku huomasi, miten pitkäveteistä hommaa se on.
– Pyrin ajattelemaan dialyysiä omana laatuaikana. Katsoin tabletilta sarjoja, kuuntelin Radio Helsingin podcasteja ja luin kirjoja.
Rauhallisin mielin leikkaukseen
Riku oli työssä leikkausta edeltävään torstaihin asti. Perjantaina hän tapasi kirurgin ja tehtiin dialyysi ja ensimmäinen plasmanvaihto. Sunnuntaina oli vuorossa toinen ja tiistaina kolmas. Dialyysi ei mahtunut osaston ohjelmaan, joten hän meni tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi dialyysihoitoon Deltaan ja siirtyi sieltä yöllä Kolmiosairaalan munuaisosastolle.
Rikun leikkauspäivä alkoi rauhallisesti osastolta. Risto oli ollut yön sairaalan lähellä sijaitsevassa potilashotellissa.
Kyseessä oli Rikun ensimmäinen leikkaus. Hän kertoo, ettei kuitenkaan tuntenut hämmennystä tai paniikkia.
– Tuntui, että näillä tyypeillä homma on hyvin hallussa ja heidän osaamiseensa voi luottaa. Tähän on helppo heittäytyä, Riku muistelee tuntemuksiaan.
Riston irrotusleikkaus oli ensin. Viimeinen muistikuva ennen nukahtamista oli anestesialääkärin lausahdus ”yhteiskunta kiittää”. Niinhän se on. Munuaisensiirto on yksi kustannustehokkaimmista hoitomuodoista.
Risto tuli takaisin osastolle hyvissä ajoin ennen Rikua. Jopa niin kauan ennen, että Rikun perhe ehti jo huolestua. Leikkaus oli kuitenkin sujunut hyvin, mutta Riku oli ollut hidas heräämään.
Leikkausta seuraavana päivänä Risto käveli jo käytävän toisessa päässä sijaitsevaan Rikun huoneeseen, ja Rikukin nostettiin sängystä ylös kokeilemaan seisomista. Luovuttaja ja munuaisen saaja ovat osastolla aina eri huoneissa, jotta molemmat saavat toipua rauhassa. Ensimmäiset päivät Rikulla oli kipupumppu, mutta jo kolmantena päivänä hän selvisi ilman. Viikon osastolla olon aikana Riku pystyi jo liikkumaan sairaala-alueella.
Risto pääsi leikkauksen jälkeen kotiin neljäntenä päivänä. Kotona muutama päivä meni vielä levätessä, mutta jo neljän viikon kuluttua olo alkoi tuntua normaalilta. Puolen vuoden kuluttua leikkauksesta mikään Riston arjessa ei muistuta luovutuksesta. Elävät munuaisen luovuttajat saavat elinikäisen seurannan erikoissairaanhoidossa. Riston ensimmäinen kontrolli on jo takana, ja kaikki oli kunnossa.
Kotona Rikun toipuminen eteni nopeasti ja Laajasalon kävelymaastot tulivat tutuiksi. Lyhyet kävelyt pitenivät nopeasti ja kolme kuukautta leikkauksesta mies teki jo 10 kilometrin lenkkejä. Elokuussa Riku palasi jo töihin.
– Alussa työnteko oli selviytymistä. Työt olivat kasaantuneet ja rytmiin pääseminen oli haastavaa. Syyskuussa rutiinit olivat jo palanneet ja hankkeet etenivät, Riku kertoo.
Fyysinen toipuminen on silti yhä kesken. Riku pyöräilee 13 kilometrin työmatkat, mutta tenniksen pelaaminen tosissaan ei vielä onnistu.
Sairaus ei pysäyttänyt perheen arkea
Riku ja Risto luonnehtivat suhdettaan suoraksi. Munuaisen luovutus ei ole sitä muuttanut, paitsi ehkä niin, että miehillä on uusi yhteinen aihe, josta riittää puhuttavaa.
Rikun perhe on suhtautunut sairastamiseen hyvin. Riku toisaalta sanoo, että ei ole halunnut olla perheelle riippakivenä. Hän ei ole halunnut, että arki pyörii sairauden ympärillä. Ennen munuaisensiirtoa, kun lääkäri ei antanut Rikulle enää talvella lupaa lähteä laskettelumatkalle, hänen vaimonsa ja 13-vuotias tyttärensä kävivät hiihtolomalla keskenään laskettelemassa. Siirron jälkeenkään Rikulla ei ollut elokuussa vielä lupaa matkustaa ulkomaille, mutta muu perhe kävi lomamatkalla Saksassa.
– Olen yrittänyt olla tekemättä sairastamisesta numeroa missään vaiheessa. Olen kertonut perheelle, mitä tapahtuu, mutta emme ole ruvenneet voivottelemaan. Sairaus ei määritä koko elämää, Riku kertoo.
Riku kokee, että munuaisensiirto toi hänelle enemmän vapauksia kuin lisärajoituksia. Lääkkeitä hän söi aiemminkin, mutta nyt niiden kanssa pitää olla erikoistarkka. Munuaisten vajaatoimintaa sairastavan ruokavalionkin Riku on saanut unohtaa ja hän on voinut palauttaa ruokavalioonsa maitotuotteet ja kahvin.
Riku on puhunut avoimesti sairaudestaan ja munuaisensiirrosta. Tulevaisuudessa hän olisi valmis auttamaan myös muita, joilla sama on vasta edessä.