Siirry sisältöön

Nuorena aikuisena sairastavat voivat kokea olevansa väliinputoajia hoito- ja palveluketjussa. Sairastuminen ja hoidot voivat vaikuttaa koko elämään, jonka suunta saattaa olla vasta hahmottumassa. On tärkeää, että nuoren aikuisen erityisasema tunnistetaan ja palveluita ja vertaistukea voidaan tarjota nuori ikä huomioiden.

Munuais- ja maksaliitto tarjoaa nuorille aikuisille tapahtumia, vertaistukea ja vaikuttamismahdollisuuksia. Ymmärtääksemme nuorten aikuisten erityistarpeita olisi tärkeää, että nuoret aikuiset pääsisivät itse ajamaan omia asioitaan. Nuoren aikuisen onkin mahdollista päästä vaikuttamaan oman yhdistyksen, liiton hallituksen, liiton työryhmän tai eduskunnan tukiryhmän sisällä. Mikäli kansainvälisyys kiinnostaa, innostamme nuoria aikuisia lähtemään mukaan esimerkiksi Euroopan maksajärjestö ELPAan ja Euroopan munuaisjärjestö EKPF:aan.

Munuais- ja maksaliitossa on nuorille aikuisille oma työryhmä, johon haetaan uusia jäseniä kerran vuodessa. Työryhmä ajaa nuorille aikuisille tärkeitä asioita. Työryhmä valmistelee erilaisia aloitteita, lausuntoja ja selvityksiä munuais- ja maksaliiton hallitukselle. Työryhmä tuo aktiivisesti esille ikäryhmänsä tarpeita konkreettisesti. Samalla työryhmä toimii yhteistyössä muiden nuorten aikuisten, yhdistysten ja hoitoyksiköiden kanssa.

Nuorilla aikuisilla on oma WhatsApp -ryhmänsä sekä Discord -palvelin, johon jokainen munuais- tai maksasairautta tai elinsiirron saanut voi tulla mukaan. Mikäli haluat liittyä jompaan kumpaan tai vaikka molempiin, olethan yhteydessä Hanna Lehtoseen.